sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

"Uusi alku"

Muuttamista voi mielestäni kutsua uudeksi aluksi. Muutin eilen illalla Helsingistä Hämeenlinnaan voisi sanoa että hetken mielijohteesta, eii sitä kauhean kauan mietitty kun päätös asiasta oli jo tehty. Irtisanoin itseni töistä, hankkiuduin eroon asunnosta ja ilmoitin äidilleni että tyttö tulee hetkeksi kotiin.

Se fiilis kun koko elämä on pakattua laatikoihin ja säkkeihin on omalla tavallaan haikea mutta omalla tavallaan niin mielettömän mahtava. Kun tavarani olivat autossa ja kurvasimme ystäväni kanssa Helsingistä moottoritielle huokaisin, helpotuksesta ja tilanteen haikeudesta. Hetken kuluttua jo hihkuin että täältä tullaan Hämeenlinna. Odotin innolla ns uutta elämääni, uutta elämää johon ei kuulu enää Helsingin meteli ja saasteet, isot kauppakeskukset ja monet monet yökerhot. Uuteen elämääni tulisi kuulumaan hetkiä äidin, koiran, ystävien ja mummin kanssa sekä tietenkin ennenkaikkea itseni kanssa.

Suurin syy muuttamiseen oli se että ymmärsin tarvitsevani aikaa itselleni siis vain minä ja oma itseni, yksin oman itseni kanssa. Moni pelkää yksinäisyyttä koska tietää joutuvansa huonoon seuraan ja itse en enää halua olla yksi niistä ihmisistä. Tiedän että minussa asuu mahtava ihminen mutta toisinaan vallan ottaa joku ns toinen persoona, ja en halua nähdä sitä toista persoonaa enää koskaan. Siksipä päätin ottaa aikaa itselleni ja vaihtaa maisemaa, palata sinne missä olen kasvanut.

Nyt istun äidin sohvalla ja koirani nukkuu vieressä tyytyväisenä. Sohvan saa kätevästi levitettyä ja peitot ja tyynyt löytyy kannen alta, eli tästä muodostuu mulle makkari illan pimetessä. Tosin olen päättänyt että hyvillä keleillä nukun välillä teltassa niin saan oikeasti olla ihan itsekseni.
Katson ulos ikkunasta ja näen paljon puita ja pensaita, luontoa. Takapihalla on kivasti tilaa mun omia ulkojumppahetkiä varten ja tietenkin airingonpalvontaa varten. Äiti touhuaa keittiössä ja valmistaa tonnikala salaattia, alkaakin olemaan taas jo vähän nälkä. :)


Tänään heräsin puoli 9 siihen kun äiti laittoi pyykkejä kuivumaan takapihalla, ovi on siis aivan sohvan vieressä enkä voinut olla vaistoamatta raikasta ilmavirtausta ja auringon valoa joka ovesta tulvi sisään. Niinpä heräsin ja nousin ylös jolloin koirakin havahtaa vieressäni ja pinkaisee pystyyn. Sitten vuorossa olikin lenkki äidin ja koiran kanssa pitkin Hämeenlinnan upeita maastoja, järven rantaa ja harjuja, lenkillä vierähti mukavasti 1,5h ja kyllä se tuntui jaloissakin. Lenkin jälkeen aamiaiseksi maitorahkaa ja hedelmäpaloja, nam!! Eipä oo sekään hetkeen maistunu niin hyvälle, varmaankin johtuen ihan omasta olostani.
Aamiaisen jälkeen laitoin vielä loput tavarani paikalleen ja sitten oli jumppahetken vuoro. Pikkuveljen käsipainot terassille ja treeni saattoi alkaa, ja ai että tuli hyvä fiilis kun tajusi että nyt on käsien treenaaminen helppoa kun painot löytyy kotoa. :)
Myöhemmin ruokailtiin äidin kanssa terassilla ja aurinkoakin tuli hetki otettua. Sitten piti lähteä kauppaan, kävellen. Lähimpään kauppaan on matkaa noin 2km ja tottakai matkan varrella alkoi sataa, no onneksi meitä ei ole tehty sokerista ja meillä oli ihan hauskaakin.
Kohta saan salaattia ja leffakin alkaa telkkarista. Ja aamulla sitten taas herätys aikaisin ja koiran kanssa lenkille ja nauttimaan maisemista ja omasta itsestäni.

Mulla on niin sellanen tunne että tää kesä tulee tekemään niin hyvää. Treenaamisen, ystävien, äidin, koiran ja oman itseni lisäksi aion toki viettää myös mukavia viikonloppuja kavereiden kanssa esim mökkeillen, muutamia päiviä on tiedossa myös Helsingissä helsinkiläisten kavereiden kanssa.. Niin ja aion toki tehdä töitäkin, luvassa on töitä täällä Hämeenlinnassa aina välillä päivisin lisäksi kuvauksia eripuolilla suomea, tankotanssikeikkoja ja muuta mukavaa. Kesän jälkeen onkin sitten taas vuorossa maiseman vaihdos mutta se minkälaisiksi silloin maisevat vaihtuvat on arvoitus. :)

Ainiin viikko sitten olin kuvauksissa, kuvat lähetettiin eteenpäin casting kuvina ja pian pitäisi selvitä julkaistaanko kuvat! Lisää tästäkin sitten kun tiedän enemmän.. kuvauksista jännät teki se että piti peittää kaikki tatuoinnit, ja siinähän sitä aikaa ja aineita menikin mukavasti. ;D

Nyt salaatti lautasen kimppuun ja keskittymään oman itseni, tasapainon ja hyvänolon löytämiseen. :)

Jatkuu ensi jaksossa. ;) PIAN!! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti